Miten tunnistaa impotenssi?

piepryna artykuł

Erektiohäiriöt koskevat joka kolmasta miestä Euroopassa. Erektion puute ja libidon laskeminen eivät kuitenkaan välttämättä merkitse impotenssia. Tarkista tästä, mistä voi tunnistaa impotenssin ja milloin on syytä ryhtyä hoitamaan sitä.

Impotenssi koskee miehiä, jotka ovat joutuneet kärsimään erektiohäiriöistä jo pidemmän aikaa. Jatkuva kykenemättömyys yhdyntään (jonka kesto on 2-3 viikkoa) on yksi ensimmäisistä vakavista oireista. Vaikka impotenssi yhdistetään yleensä vanhempiin henkilöihin, tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorimmat siitä kärsivät miehet eivät ole sen vanhempia kuin 18-vuotiaita. Miten voi suojautua miehuuden menettämiseltä?

Ennaltaehkäisy on parempi kuin hoito

Impotenssiin johtavat vaivat eivät koskaan ilmaannu äkillisesti. Alkuvaiheessa voi huomata erektioiden muuttumisen epätäydellisiksi tai vaikeuksia niiden tai siemensyöksyjen saavuttamisessa. Tällaisia oireita ei kannata väheksyä – tilastot osoittavat, että 41 % hoitamatta jääneistä erektiohäiriöistä johtavat impotenssiin! Jos huomaat, että potenssisi heikkenee, libidosi vähenee ja seksuaalinen suorituskykysi laskee, on korkea aika alkaa huolestua omasta miehuudestasi.

Syitä kiusallisiin vaivoihin

Asiantuntijat jakavat erektiohäiriöiden syyt kahteen pääryhmään:

fyysiset syyt (esim. verisuonisairaudet) psyykkiset syyt

Tyytyväisyyden häviäminen seksielämästä johtuu usein stressistä ja masennuksesta. Tällaisessa tapauksessa saattaa olla välttämätöntä vierailla psykologin tai seksologin luona. Psykologisista syistä johtuvat erektiohäiriöt esiintyvät useimmiten nuorilla miehillä, jotka viettävät kiihkeätä elämää ja pyrkivät näyttämään olevansa sängyssä alfauroksia. Pelko siitä, että he eivät pysty tyydyttämään kumppaniaan ja osoittamaan olevansa oikeita miehiä, on usein lamaannuttava ja voi johtaa vakaviin erektiohäiriöihin.

Syynä potenssiongelmiin voi myös olla huono terveydentila. Verenpainetauti, sepelvaltimotauti tai diabetes voivat heikentää miehen seksuaalista suorituskykyä jopa 80-prosenttisesti.

Miten saada miehuus takaisin?

Impotenssin hoitaminen on sen erektiohäiriöiden syihin ja niistä kärsivän miehen henkilökohtaisiin piirteisiin sopeutettu prosessi. Joissakin tapauksissa on välttämätöntä turvautua erityiseen hormonihoitoon, jonka tarkoituksena on kohottaa testosteronitasoa. Jos erektiohäiriöt johtuvat psyykkisistä syistä, kannattaa käydä puhumassa seksoIogiIIe, joka pystyy henkiIökohtaisen terapian avuIIa saamaan potiIaan taas nauttimaan seksistä.

Markkinoilla on myös paljon potenssilääkkeitä, jotka palauttavat vahvat ja pitkäkestoiset erektiot. Ginsengiä ja l-argiinia sisältävät valmisteet auttavat vaivojen tehokkaassa poistamisessa ja menetetyn seksuaalisen suorituskyvyn saavuttamisessa uudelleen.

5 keinoa ennenaikaisen siemensyöksyn ehkäisyyn

Liian nopea loppu lemmenleikeille saattaa olla asia, joka saa välttelemään yhdyntöjä tulevaisuudessa. Oman kehon hallinta on usein vaikeaa, mutta apukeinoja suorituskyvyn pidentämiseen sängyssä on keksitty. Miten siis toimia?


1. Harjoitukset

Siemensyöksyn kontrolloinnin tekniikkaa on mahdollista oppia. Asianmukaiset harjoitukset (joko yksin tai kumppanin kanssa) tuovat erinomaisia tuloksia, kunhan muistat olla järjestelmällinen. Kun sinusta tuntuu, että olet lähestymässä kliimaksia, keskeytä yhdyntä ja odota kiihoituksen laantumista. Salli itsellesi siemensyöksy vasta muutaman yrityksen jälkeen. Vain muutaman päivän harjoittelun jälkeen pystyt jo kontrolloimaan paremmin reaktioitasi.


2. Yhdyntää pidentävät valmisteet


Markinnoilla on paljon erektion keston pidentämiseen tarkoitettuja valmisteita. Potenssivalmisteet lisäävät veren viipymisaikaa siittimen paisuvaiskudoksessa, minkä seurauksena erektio kestää pitempään ja siemensyöksy viivästyy. Tällaisten valmisteiden paras puoli on niiden nopea vaikutus ja helppo saatavuus, johon ei tarvita edes lääkärin lähetettä.


3. Kiltit ajatukset


Orgasmi syntyy aivoissa, mistä syystä huomion siirtäminen pois rakastelusta voi auttaa kliimaksin viivästyttämisessä. Miehet ovat visuaalisia olentoja, minkä seurauksena katseen siirtäminen pois seksikkäästä kumppanista voi riittää kiihotuksen hetkelliseen laantumiseen. Viimeisenä keinona voi alkaa ajatella jotain, mikä ei liity millään tavoin seksiin. Varo vain, ettei se kestä liian kauan!


4. Asennon muuttaminen


Jos sinulla on ongelmia ennenaikaisen siemensyöksyn kanssa, kokeile sellaisia seksiasentoja, jotka auttavat yhdynnän pitkittämisessä. Luovu joksikin aikaa asennoista, joissa nainen on aktiivinen osapuoli. Niissä et voi kontrolloida yhdynnän tempoa. Yritä klassista asentoa, jossa et näe kumppanisi koko kehoa: vähäisempi määrä ärsykkeitä (myös visuaalisia) auttaa pidentämään rakastelun kestoa.


5. Kegel-lihasten harjoittaminen


Sukuelinten lihasten asianmukaisella supistamisella on suuri vaikutus seksielämän laatuun. Tämän ruumiinosan säännöllinen harjoittaminen mahdollistaa siemensyöksyn paremman kontrolloinnin ja jopa orgasmin saavuttamisen ilman siemensyöksyä. Vahvistaaksesi Kegel-lihaksia pidätä virtsaa 2-3 kertaa yhden vessakäynnin aikana. Avainasemassa olevien lihasten tietoisella supistamisella pystyt kontrolloimaan siitintäsi jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen.

Ruokavalio, jolla saavutat täydellisen potenssin


Erektiovaikeuksilta voi välttyä jopa 40. ikävuoden jälkeen – siihen riittävät terveelliset elämäntavat ja asianmukaisen ruokavalion noudattaminen. Arvokkailla hivenaineilla ja vitamiineilla täydennetty ruokavalio mahdollistaa seksuaalisen suorituskyvyn kaikkina ikävuosina.


Potenssin heikkeneminen koskee jokaista miestä. Hetkittäiset vaikeudet voivat johtua vaikkapa stressistä tai vääränlaisesta ruokavaliosta. Siksi kannattaa olla tietoinen siitä, mitkä elintarvikkeet voimistavat potenssia ja sisällyttää niitä jokapäiväisiin aterioihinsa.

Suosi luonnontuotteita


Mitä vähemmän jalostettuja ruoka-aineita ruokavaliossasi on, sitä paremmalta rakkauselämäsi näyttää. Munat, kana ja maitotuotteet auttavat spermatogeneesissä ja lisäävät siittiösolujen laatua ja määrää. Jos haluat, että erektiosi pysyy vahvana ja kestävänä, käytä mahdollisimman usein vähärasvaista lihaa, juustoa, piimää ja jogurttia. Vihreät vihannekset eli kaikenlaiset salaatit, parsakaali, persilja ja kolianteri auttavat paljon korkean potenssin saavuttamisessa.


Vitamiinit ja kivennäisaineet


Hyvän seksuaalisen suorituskyvyn ylläpidossa hyödyllisiä ovat omega 3 -rasvahapot, joita on pääasiassa kaloissa, esim. savumakrellissa, taimennessa tai sillissä. Pidä myös huolta siitä, että ruokavaliossasi on paljon A-, E- ja D-vitamiineja sisältäviä elintarvikkeita. Kannattaa syödä pähkinöitä, manteleita, tomaatteja, porkkanoita, paprikaa, juustoja ja maksaa. Arvokkaiden vitamiinien asianmukainen taso auttaa sinua saavuttamaan voimakkaan erektion jopa 40. ikävuoden jälkeen.


Vältä hiilihydraatteja


Ruokavalio voi sekä auttaa että huomattavasti alentaa potenssia ja hedelmällisyyttä. Jos haluat saavuttaa loistavan seksuaalisen suorituskyvyn, sinun kannattaa jättää ruokavaliostasi tyydyttyneet rasvahapot sekä niin sanotut transrasvahapot. Niitä on pikaruoassa, makeisissa, suklaapatukoissa, vohveleissa, rasvaisessa maidossa, pekonissa ja ihrassa. Tyydyttyneet rasvahapot korottavat kolesterolitasoa ja vaikuttavat haitallisesti kehon verenkiertoelimistöön. Ne haittaavat veren virtaamista verisuonissa, mikä heikentää välittömästi potenssia ja erektiota.


Lemmenrohdot saavat ihmeitä aikaan


Eräitä elintarvikkeita on käytetty kautta aikojen luonnollisina lemmenrohtoina. Ne kohottavat verenpainetta, lisäävät seksihaluja ja kasvattavat libidoa. Illalliseen ja aamiaiseen kannattaa lisätä chilipippuria, sillä tuliset ruokalajit lämmittävät kehoa, nopeuttavat verenkiertoa ja lisäävät ruokahalua (ja muitakin haluja). Luonnollisiin lemmenrohtoihin kuuluvat myös merenelävät, erityisesti runsaasti sinkkiä sisältävät osterit, jotka kohottavat testosteronitasoa. Yhdistä nämä rentouttavaan ja vereä hienoisesti ohentavaan lasilliseen viiniä, ja voit varmasti nauttia intohimoisista hetkistä ilman erektiovaikeuksia.